sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Testissä Nutella Maapähkinävoi

 Ensimmäisestä testistä onkin jo jonkin verran aikaa.Toinen testi käsittelee Nutellan maapähkinävoita.Jos menette vaikka weheartit sivuille,näette monia mitä ihanempia kuvia tästä Nutellasta.Tottakai itselläni mielenkiinto nousi näiden kuvien ansiosta ja sen takia päädyinkin ostamaan ja maistamaan tätä herkkua!
 Hintaa oli hieman reilu 3€,mutta merkki maksaa jo hieman (eli löytyy halvempiakin vaihtoehtoja,mutta ei Nutellana).Maku oli kuin pähkinäsuklaa,oli oikein hyvää,ylitti kaikki odotukset! Sopii hyvin leivoksiin,paahtoleivän päälle ja mansikoiden kanssa näin kesällä.Toki käyttökohteita löytyy enemmän kun selailee nettiä ja keksii itse,mutta tuossa ne 'parhaimmat'.
 Suosittelen kaikille suklaan ystäville ja herkutteluhetkiin.Varoitus;Jäät koukkuun.
Eikun herkuttelemaan!

 

perjantai 28. kesäkuuta 2013

How I can make ice cream without icecreammaker?

 Taas alkukesän lämpö palaillut pienen tauon jälkeen,hyvä niin.Oon ehtinyt jo polttaa itseni,mutta jos se pikkuhiljaa muuttuis rusketukseks.Olen käynyt uimassa ja hengaillu yhen kamun kaa keskustas.
 Nyt saatte hyvän jäätelön teko-ohjeen johon ei tarvitse jäätelökonetta! Sähkövatkain ja pakastin riittää.

U need:
3dl kuohukermaa
3 kananmunaa
2dl tomusokeria
2dl marjasosetta,pähkinää tai vaikka suklaarouhetta ihan mitä vain keksittekään!

Do like this:
Vatkaa kerma kermavaahdoksi.Riko kananmunat omaan kulhoon,lisää tomusokeri ja vatkaa ne puhtaalla vatkaimella.



Lisää marjasose kananmunavaahtoon,sekoita,sekoita joukkoon myös kermavaahto. Laita seos pakastusta kestävään kannelliseen rasiaan ja laita pakastimeen.Sekoittele tunnin välein ja laita takaisin pakastimeen.Jäätelön täytyy olla pakastimessa seuraavaan päivään,jolloin se on valmista tarjoiltavaksi!

Testaa mitä kummallisempiakin yhdistelmiä! Itse kokeilin 1banaani ja 2kiiwiä,tuli syötävää.

Mutta parempaa se oli mansikkasoseen kanssa,joten jokin sose/strösseli ym. voi olla hyvä lisäke.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Jossulla on toinen,koko kaupunki tietää sen sua ennen

 Taas yks juhannus vähemmän. Mites teidän juhannukset meni? Itellä meni tosi hyvin,olin kotona perheen kanssa. Tein juustokakun,joka oli ihan hyvän makunen.
 Turhin tapa viettää kesälomaa? Keräten kasveja,kasvikansioon.Oikeesti,kenen idea,että 8lk menevien täytyy tuhlata kesälomaa keräten kasveja.Varsinainen älynväläys,no mulla pari kasvia painumassa,saa nähdä homehtuuko.Oon laiska tapaus.
 Enään 7vk kesälomaa,ouhmai.Oon miettinyt tulevaisuutta,mun käsitys tulevaisuudesta muuttuu koko ajan.Toisena päivänä kuvittelen tulevani kiinteistönvälittäjäksi,toisena matkaoppaaks ja muuttavani Amerikkaan. Usa muuttaminen olis oikeesti aika siistiä. Saa nähä ''USA here I come'';)
 Eipä mulla muuta,toivottavasti teidän juhannus meni hyvin ,eikä mitään ikävää tapahtunut!

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Easy nails

 
Joskus on hyvä laittaa ihan tälläiset tavalliset yksiväriset kynnet,kuin lähteä taitelemaan niihin jotain sateenkaarta. Esim. jos sinulla on värikäs/kuviollinen asu,niin yksiväriset kynnet tasoittavat hienosti ja yksinkertainen meikki.
 
Ohje on yksinkertainen,laita aluslakkaa ja lakkaa koko kynsi yhdelle värillä (tarvittaessa useamman kerran).Vielä lopuksi päällyslakkaa,jotta kynnet pysyisivät mahdollisimman kauan nätteinä,eikä lakka rupea repeilemään.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Beautiful photos at WeHeartIt

 Välillä tällästäkin postausta.Eli siis otin kuvia weheartit:stä ja laitoin tänne,jos joku sais vaikka inspistä näistä.Täällä:)
 Seuraavalla kerralla maybe jotain urheilu henkistä postausta;)
 
CATS WALLPAPERS
 
HI | via Tumblr
 
Kate-The one and only -
 
I'm hungry :3
 
ArtPics - Photography | via Facebook
 
orkut - fotos

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Isac Elliot,Antti Tuisku,Mikael Gabriel ja Cheek

Tällä viikolla siis näin Isac Elliotin,Antti Tuiskun,Cheekin ja Mikael Gabrielin.Täytyy sanoa,että kaikilla oli aivan mahtavat keikat! Kyllä lähtisin toisenkin kerran katsomaan.Valitettavasti blogin puolelle ei ole yhtään kuvia (vaikka niitä otinkin).Fiilis oli ihan katossa ja aikakin meni tosi nopeesti.
 Lähiaikoina on tulossa pari kynsipostausta,ehkä mini shopping postaus ja kenties jotain leipomis kokkailu postausta.


torstai 13. kesäkuuta 2013

Top 2 kesähitit

Sori,nyt tulee pikapostaus,koska en oo kauaa koneella,koska...no se selviää teille ehkä myöhemmin;)
2013 top 2 kesähitit.Huomenna siis selviää radio kanava Voicella (klo. 11 ja 12) tämän kesän kesähitti! Tässä mun henk.koht. suosikit. Olen aika varma,että jompi kumpi alla olevista kappaleista voittaa koko skaban. Sini Sabotage - Levikset Repee,on menevä kappale,josta tulee hyvälle mielellä. Tuomas Kauhanen - Enkeli,tarttuva kertosäe ja hyvä fiilis,jess.